Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esplanadi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esplanadi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. tammikuuta 2011

Runebergin Espan puut kukassa

.

pimeimmäksi vuodenajaksi Runebergin Espan puut ovat saaneet komean valokoristelun, "ovat puhjenneet kukkaan" niinkuin eräs vaahtosammuttimen mittainen asian selvästi ilmaisi ...

_

Esplanadin valaistuksen takana on Helsingin Energia. Se teettää jouluvalaistuksen alihankintana.

”Moni on huolissaan verorahojen käytöstä. Kaupungille jouluvaloista koituu kuitenkin vain vähän kustannuksia. Laskun maksavat lähinnä yritykset”

Viime vuosina jouluvalot ovat levittäytyneet yhä laajemmalle keskusta-alueella.

Aleksanterinkadun jouluvalojen A:n muotoinen, museoviraston suojelema valaistusmalli on säilynyt samana läpi vuosien. Jouluvalot koostuvat yhteensä noin 8 000 hehkulampusta.

Rautatieasemalla, Kampin kauppakeskuksessa ja Esplanadin puistossa valaistuksella tavoitellaan modernia ilmettä.

Uusissa kohteissa valaistus toteutetaan käytännössä kokonaan ledeillä.

torstai 2. heinäkuuta 2009

hellepäivän piriste


veden lorina kuulostaa todella piristävältä hellepäivänä
_________
Viktor Janssonin suihkulähdeveistos Kalapojat (1942).

lauantai 23. toukokuuta 2009

valinta


Runeberg seisoo keskellä Esplanaadin puistokäytävää. On seissyt jo reilut 120 vuotta ihmettelemässä mitähän seuraavaksi. Vasemmalla on Kämp, oikealla Savoy , edessä Kappeli ja takana Teatteriravintola.

Kun siihen vielä lisää että vasen jalka on kaupungiosassa Hki 10 ja oikea Hki 13, niin saattaa ymmärtää kuinka vaikean valinnan edessä oltiin Hartmannin kanssa seisoskellessamme lähes samoilla jalansijoilla.

No me teimme valintamme, pakitimme muutaman korttelin, väistelimme rakennustelineitä ja kiipesimme (hissillä) Valvontakomission entisen päämajan ylimmäisiin kerroksiin. Sieltä on tutut ja turvalliset kattomaisemat yli koko kotikylän. Sieltä on myös hyvä seurata asutuksen leviämistä susirajan tuolla puolen.

Muisteltiin opiskeluajan tähtihetkiä samoilla istuinsijoilla ja hämmästeltiin kaikkea sitä mikä on horisontin taa hävinnyt ....